Syksy on jo pitkällä, kun kirjoitan tätä blogiani pienen tauon jälkeen. Tänään on masentanut kovasti.Koko ajan on ollut sellainen huonon näkemisen olo.En tiedä huomaako sitä muut, mutta luulen joskus saavani pitkiä katseita tämän takia, kun katselen ympärilleni pitkään ja hitaasti.Muuten ympärillä oleva maisema olisi täyttä sotkua.Tuosta sitten ajatuksiini tunkeutuu pelko, jospa se on aivokasvain tai ehkä aivoni vaurioituivat pienessä kolarissa.Alakoulussa kärsin yökastelusta.Usein heräsin märkään kylmään tunteeseen.Olin kastellut alleni.Tiesin jotain olevan vialla elimistössäni.En voinut olla huoleton, itsekäs, tulevaisuuteen luottava varhaisteini.

Masennustani aiheuttavista seikoista tärkeimmät ovat yksinäisyys, työttomyys, joka jatkuu edelleen, enkä tällä itseluottamuksella usko saavani työtä, johon kykenen ja jota olen hakenut.Saan aina tyytyä viestiin."Valitettavasti valinta ei juuri tällä kertaa osunut kohdallenne, mutta parempi onni seuraavalla kerralla." Olen varmaan niin vastenmielinen ja huono työntekijä.Joopa joo.Poikaystävää en ole tavannut vieläkään. Ei tosin mikään ihme, kun en ole kunnolla etsinytkään. Miten se tapahtuu? En oikein osaa noita flirttailu, treffi-juttuja.Olen siis liian huono, kykenemätön ihminen tekemään työtä tai seurustelemaan.Jotenkin ajattelen, että sitten jos ja kun joskus seurustelen ahdistun siitä, kun joudun tekemään asiat jonkin tietyn kaavan mukaan.Täysin erilaista hyvin sosiaalista ihmistä en voi kuvitella kumppanikseni. Siinä sitten kulkisin kaikenmaailman riennoissa hapan ilme naamallani. Niin, kuka jaksaisi katsella hapanta naamaani.

Mitä voi kasvaa nuoresta tytöstä, joka haukutaan lyttyyn?

Minut haukuttiin totaalisesti peruskoulun viimeisillä luokilla.Olin täysin omituinen hylkiö, jonka seura sai muut ahdistumaan, inhoamaan minua, ajamaan pois joukostaan.Yksin, täysin yksin jouduin olemaan toisten katseiden ja ilkeilyn kohteena.Ehkä ujouteni, arkuuteni aiheutti sen. Näytin varmaan vaivaantuneelta, ahdistuneeltakin muiden seurassa.Tässä kaikki tällä kertaa, jos joku viitsi lukea.