On ollut mitä kaunein lämpöisin kesä päivä. Mielialani on jostain syystä ollut päinvastainen synkkä kuin aarnio metsä.Ahdistaa se etten pysty nauttimaan oikein mistään.Tunnen itseni  niin vajaavaiseksi, tyhmäksi, ja kaikinpuolin kelpaamattomaksi. En osaa kirjoittaa kunnolla tätäkään päikkäriä. En vain saa ajatuksiani kirjalliseen muotoon siten kuin haluaisin. Tänään tein jokapäiväistä työpaikan hakuani, mutta en löytänyt yhtään itselleni soveltuvaa paikkaa.Olen siis surkimus, joka ei löydä työtä, miestä, ystäviä ei mitään.Kyyneleet valuvat noroina pitkin poskiani.Olen niin surullinen, että tuskin jaksan silmiäni avata.Tämä koko elämä tuntuu niin käsittämättömältä. Jatkuvaa kilpajuoksua rahan, tavaran, ulkonäön ja kaiken turhan perässä. Koko ajan joutuu näytellä jotain, että kelpaa toisille.Et ole mitään jos sinulla ei ole kunnon ammattia, työtä, lapsia tai et ole röyhkeän rohkea itsevarma.

Alan olla jo vanhanpiian iässä,Ikävä kyllä vanhenemista ei voi pysäyttää.Huomaan halveksivia katseita kävellessäni kaupungilla. Pari teinityttöä kävelee ohitseni kuiskii,alkaa nauraa.Nuori pari kävelee puistossa, istuu suihkulähteen vieressä olevalle tyhjälle penkille. Komea vaalea hiuksinen nuori mies kietoo kätensä pyöreähkön brunetti naisen olkapäälle suutelee tätä. Tyttö kääntää katseensa minuun  ja hymyilee. Koetan hymyillä takaisin, jotta en paljastaisi kuinka paha olo mulla on. Nieleskelen palaa kurkussani, kyyneleet pyrkivät silmiini saaden näkymät usvaisiksi.Tuo, tuo kaikki on jotain johon en pysty, en kelpaa. Jatkan kävelyäni yksin eteenpäin kauppaa kohti itkien sisäänpäin.

Nappaan ostoskorin, kerään siihen päivittäiset ruokaostokseni leipää, sulatejuustoa, banaaneja, jogurttia, maitoa, tuoremehua, lakritsia, mynthonia ja broileria.Joku katsoo minua, koen sen arvostelevaksi jotenkin vihamieliseksi. Siispä käännän oman katseeni nopeasti kohti shampoo hyllyjä. Seison kassajonossa korini kanssa pälyillen ympärilleni. Itkeviä, kuumissaan olevia lapsia, äitejä ja muutama nuoripari. Minä yksin siinä ison tavarakuormani kera. Kukaan ei katso minua, kaikki latovat tavaroita kasseihinsa. Kassa kone piipittää tasaista tahtia. Näköni on sumuinen. Koetan rauhoittua, jotta en törmäisi vahingossa keneenkään tai aiheuttaisi muuta hämminkiä.Maksan ostokseni, kävelen ulos helteiselle kadulle.Ostokseni painavat varmaan 15kg. Selkäni taipuu kaarelle kannan kassia kaikilla voimillani. Selkä hiestä märkänä saavun vihdoin kotiin.