Lapsuuden kesiä muistellessa tuntuu kuin silloin olisi aina paistanut aurinko. Kesät myös kestivät pidemmän aikaa.Näin kesäaikaan huomaa kuinka lisääntynyt auringonpaiste antaa energiaa, kun taasen toisaalta aurinkoinen ilma vaatii olemaan tehokas. Ei voi hyvällä omalla tunnolla loikoilla sisällä kirjaa lukemassa. Nyt olisi mentävä ulos, kun kerrankin on aurinkoista ja sopiva keli ulkoiluun. Olen niin herkkä ihminen, ettei säätilan vaihtelut voi olla vaikuttamatta olooni.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen jo käynyt nauttimassa raittiista ilmasta pyöräilyn lomassa.Harrastan kesäisin paljon pyöräilyä.Aurinko kyllä paistoi terävästi, mutta viileä tuuli jäähdytti sen verran, että ihoni meni kananlihalle.Paljon oli porukkaa liikkeellä etsimässä edullisia vaatteita ja muuta tilpehööriä.Kävin muutamissa liikkeissä katsomassa vaatteita. Pyrin käymään kaupoissa rauhallisempaan aikaan, mutta tällä kertaa koetin tehdä hieman siedätys hoitoa näille paniikkituntemuksilleni.Ennen kauppaan sisään astumista tunsin lievää hikoilua ja huimausta. En kuitenkaan perääntynyt vaan menin sisään kauppaan.Keskityin tavaroiden katseluun koittaen pitää ajatukseni positiivisina.Näköni oli taas sumeampi kuin kotioloissa.Saan kiittää itseäni, että selvisin jälleen ilman suurempia paniikkituntemuksia.

Lisäsin tänään sivuilleni kävijämäärä laskurin, jonka lukemat toivottavasti kasvavat ajan kuluessa. Kirjoituksiani saa kommentoida vapaasti, olkaa hyvät!